Herra Ministeri, herra Kenraali, hyvät kenraali Pennasen omaiset ja sukulaiset, arvoisa maanpuolustuväki, aseveljet ja – sisaret !
Luton veteraanien puolesta toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi kunnioitetun komentajamme, kenraaliluutnantti Antti Pennasen syntymän 100-vuotisjuhlaan ja hänen henkilöhistoriikkinsa julkistamistilaisuuteen. Meille Luton Miehille ja naisille on suuri ilo nähdä tässä tilaisuudessa aseveljien mukana näin runsas nuoren polven läsnäolo. Näemme nuorten osallistumisen tärkeänä koska juuri teille ja teidän lapsillenne haluamme meidän veteraanien perinnön ja perinteen välittyvän tämänkin tilaisuuden myötä. Suomen historian monista vaiheista on todettu, että Suomen kansalla on ollut hyvä ”herraonni” – saada johtoon kansakunnan kohtalonhetkillä kyvykkäät miehet ja naiset. Me Luton miehet olimme myös onnekkaita saadessamme Petsamon Erillisosaston komentajaksi Antti Pennasen kaltaisen rintamakomentajan. Tämähän oli tosin todettu jo hänen esimiestensä arvostelussa luutnanttikurssilta vuodelta 1935 – arvostelu kuului silloin: ” Luutnantti Pennanen Antti (LR), varma ja tunnollinen rintamaupseeri, sopiva sotakouluihin opettajaksi.” Tämän arvion voi jokainen lutonmies allekirjoittaa. Myös Antti Pennasen myöhemmät esimiehet Ylipäällikköä, Suomen Marsalkka Mannerheimia myöten ovat kiitoksissaan arvion vahvistaneet.
Antti Pennasen karriääri muodostui nopeudessaan ainutlaatuiseksi jos jätetään jääkäriupseerit sivuun: viidessä vuodessa luutnantista täydeksi everstiksi. Hän hallitsi Petsamon tuntureiden ja Luttojoen kairan erikoiserämaaolosuhteet. Hänen komentajan persoonansa ja taitavuutensa olivat varmaankin suurin syy osastossamme syntyneeseen asevelihenkeen – Luton henkeen. Sen konkreettisena tuloksena syntyi Er.Os.P:n huoltorahasto ja jo vuonna 1947 aloitetut asevelitapaamiset. Hän seurasi aktiivisesti perinnetoimikunnan työtä ja vielä eläkevuosinaan vaikutti eri hankkeissamme. Me lutonmiehet olemme tyytyväisiä – ja ylpeitäkin – siitä, että tämä asevelihenki jatkuu voimakkaana myös nuoremman polven keskuudessa. Tämän Antti Pennasen henkilöhistoriikki-projektin toteutus oli täysin ”nuoremman polven” käsissä. Me veteraanit olimme innolla ja parhaan kykymme mukaan tukijoukkona teoksen kirjoittajalle ye-everstiluutnantti Urho Myllyniemelle, jolle esitän perinnetoimikunnan lämpimät, kunnioittavat kiitokset suurella sydämellä tehdystä, korkeatasoisesta työstään. Ratkaisevan tuen tälle kolme vuotta kestäneelle hankkeellemme saimme kuitenkin rajavartiolaitokselta ja nimenomaan RVL:n päälliköltä kenraaliluutnantti Hannu Ahoselta sekä raja- ja merivartiokoululta. Haluan esittää tästä perinnetoimikunnan lämpimät kiitokset. Samoin pyydän esittää perinnetoimikunnan kunnioittavat kiitokset pitkäaikaiselle tukijallemme Sanoma Osakeyhtiölle ja erityisesti kunniamerivartija Aatos Erkolle – hänen aulis tukensa mahdollisti nämä 100-vuotispäivän juhlavat puitteet.
Antti Pennasen suhdetta joukkoonsa kuvaa Inarin perinnekokouksen tapahtuma vuonna 1961, jolloin meille Luton miehille luovutettiin juhlallisessa perinnetilaisuudessa Rajajääkärijoukkojen muistoristi. Juhlaan tuli tiettömän taipaleen takaa myös poromies, alik Gabriel Aikio eli Jounin Kaapi ( tunnetun poroisännän Kaapin Jounin poika), joka kenraalin kätellessä vuorollaan häntä totesi harvakseltaan: ”En mie tuon ristin tähen tänne tullu – Sinua, Antti mie tahoin tulla tappaamhan !”
Vielä viimeisinä vuosinaan Antti Pennanen seurasi tiiviisti Luton miesten ja Talvisodan Petsamon miesten yhteisen muistomerkkihankkeemme edistymistä. Heikentyneen terveytensä takia hän ei voinut osallistua paljastusjuhlaan Ivalossa 1986. Hän lähetti minulle asiasta vielä kirjeen 3.9.1986. Se päättyi seuraaviin sanoihin: ” Pyydän sinua kertomaan aseveljilleni terveiseni ja toivotan teille kaikille terveitä päiviä. Pysykää yksimielisinä loppuun asti. Antti Pennanen ”
Tätä Kenraalimme velvoittavaa toivomusta noudattavan toimintamme tulosta on tämä juhla, johon toivotan Teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi