Lapin rajavartiosto järjesti saapumiserän I/2015 sotilasvalatilaisuuden perjantaina 13.2.2015. Ivalon kirkossa sotilasvalan vannoi 92 alokasta. Valan annettuaan alokkaat nimitettiin rajajääkäreiksi.
Valatilaisuuden johti Rajajääkärikomppanian päällikkö kapteeni Mika Sandström ja valan esilukijana toimi Luton miesten perinnetoimikunnan puheenjohtaja Pekka Jokela. Valan otti vastaan Lapin rajavartioston komentaja eversti Jari Tolppanen.
Lääninrovasti Jouko Lepistö ja isä Rauno Pietarinen toimittivat ekumeenisen valajumalanpalveluksen, jonka jälkeen Rajajääkärikomppanian seppelepartio laski seppeleen Ivalon sankarihaudalle.
Valatilaisuus jatkui Rajajääkärikomppanian tiloissa tutustumisella koulutusvälineisiin ja kalustoon. Varusmiehet, heidän omaisensa sekä tilaisuuden kutsuvieraat nauttivat valalounaan Rajajääkärikomppanian liikuntasalissa. Kaikkiaan paikalla oli 520 valavierasta. Tilaisuuden päätyttyä uudet rajajääkärit aloittivat valalomansa lomatarkastuksen jälkeen.
– Positiivisella asenteella on selvitty tänne asti. Ryhmähenki on ollut hyvä koko peruskoulutuskauden. Kun on tehnyt kuten on käsketty, niin kaikki on mennyt mukavasti. Rajajääkärikomppaniassa voi haastaa itsensä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Äiti ja isä sanoivat, että aluksi oli hankalaa löytää minut valan vannojien joukosta. Meillä kaikilla kun on samanlaiset kampaukset eli mitta on milli, kertoi 19-vuotias ivalolainen rajajääkäri Janrik Magga kuulumisistaan.
Valan vannoneet varusmiehet suorittivat valaviikolla yksikön perinnemarssin eli Luton miesten marssin. Tämän jälkeen he saivat oikeuden käyttää rajajoukkotunnusta. Yksi marssineista oli 20-vuotias torniolainen rajajääkäri Eero Juntti.
Oliko marssi vaativa – miksi?
-En tiennyt mitään muuta kuin, että rankkaa tulee olemaan. Ja olihan se fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskas. Olin henkilökohtaisesti yllättynyt, että kuinka suuri psyykkinen rasite se oli. Joku keskeytti mielenheikkoutensa takia. Osa joutui keskeyttämään fyysisistä syistä.
Millaiset olosuhteet valamarssilla olivat? Vaikuttivatko ne jotenkin suoritukseesi?
– Marssiin lähdettiin kelin ja maaston puolesta erittäin hyvissä olosuhteissa. Saavuttuamme ensimmäiseen etappiin, joka sijaitsi noin 30km päässä, keli alkoi muuttua täydeksi lumimyrskyksi. Kun olimme ylittämässä tunturia, niin kukaan ei nähnyt kahta metriä eteenpäin ja reitillä pysyminenkin oli erittäin haasteellista. Paluumarssi sujui mukavasti auringonpaisteessa ja siinä tiedossa että enää ei ole jäljellä kuin loput 44 km. Nukuimme parisen tuntia reilun 90 kilometrin siirtymisen aikana.
Opitko itsestäsi jotain marssin aikana?
– Opin sen, että kun ei anna periksi niin selviää äärimmäisen kovastakin suorituksesta. Erityisesti minut yllätti se, että kuinka lyhyessä ajassa ja vähällä levolla pystyimme hiihtämään lähemmäs 100 km.
Millaiset tuntemukset olivat marssin jälkeen – entä nyt kun aikaa on kulunut?
– Tuntemukset olivat aivan mahtavat lukuun ottamatta särkyä jaloissa ja harteissa. Jälkeenpäin ajateltuna varmasti jokainen Luton miesten -marssin suorittanut on erittäin ylpeä itsestään ja palvelustovereistaan, koska jokainen on epäilemättä ylittänyt itsensä.
Millä tavalla marssi vaikutti ryhmänne yhteishenkeen?
– Se vaikutti todella positiivisesti. Jokainen käsitti viimeistään tuolloin, kuinka tärkeää on pitää huolta kavereistaan ja itsestään.
Kuvalähde: Lapin rajavartiosto.